Puoli vuotta hiljaiseloa ja -tadaa- nyt tulee uutta tekstiä. Kesä oli vain niin kiireinen ettei ehtinyt mitään muuta kuin pakolliset jutut; takana ei ole ainuttakaan rannalla vietettyä päivää tai vastaavaa. Eikä se piha edelleenkään ole valmis...
Paljon on hevosrintamalla tapahtunut mutta yritetäänpä kuroa pahimpia umpeen.
Pätkäponi ollut minulla helmikuusta asti, ja kentän puuttuessa olen lenkittänyt sitä maastossa samaa lenkkiä toivoen että se tottuisi, mutta täysin maastovarmaa siitä ei saa. Kaikkeen muuhun se on pikkuhiljaa tottunut, mutta se on edelleen haastava ratsastaa maastossa. Silloin kun vapaita tarhoja löytyy ja niitä voi käyttää kentän lailla niin se on hyvin erilainen ratsastaa, keskittyy ja työskentelee, mutta maastossa pelkästään höseltää ja kyttää. Kun kertyy pitkä putki niitä ratsastuskertoja jolloin sitä ei saa etenemään kuin viitisen metriä kerralla ennenkuin se pysähtyy kyttäämään/tekee sivuloikan/jännittyy ihan kivikovaksi niin se alkaa ihan tosissaan syödä motivaatiota. Jokainen tarvitsee pientä onnistumisen tunnetta, edes silloin tällöin.
Pätkä irtohyppäämässä.
Muuli lähti kasvattajansa luo ja on siellä toiminut mm. lasten ratsuna. Onnellinen loppu!
Tallinpitäjän eläkeläisruuna lähti vihreämmille laitumille, samaten tallilla kesän majaillut Sporttisuokki.
Ihan muutama päivä sitten talliin muutti uusi, vasta vieroitettu orivarsa.
Tallilla oli kesällä myös parin viikon ajan
Reino-ruuna, viisivuotias suokki jonka veljeni osti itselleen harrasteratsuksi ja joka sen takia tuli sisäänratsastettavaksi. Reinolla on niin mahtava luonne että kahdessa viikossa saimme sen totutettua satulaan, ratsastajaan, ja uusi omistaja pääsi sillä jopa maastoilemaan ennenkuin vei Reinon kotiinsa. Miksi maailmassa ei ole enempää Reinoja?
Reinosta tulee varmasti vielä kirjoitettua, olen tiiviisti mukana sen kanssa harrastamassa.
Ihanan
Ison Yrmeän raviura loppui kun se ei enää halunnut kisata. Porukan mukana se juoksi, muttei eväänsä väräyttänyt jos olisi pitänyt kiriä, ja startista palasi hädin tuskin hengästyneenä. Ajelin ja ratsastelin sillä paljon, ja koska se on täysi unelma kaikessa käsittelyssä ja liikkui yllättävän helposti ns. oikein päin ratsastaettaessa niin laitoin oman ponini myyntiin jotta voisin ostaa Ison Yrmeän. Ponin ilmoitusta käytiin katsomassa reilut 800 kertaa, ja yhteydenottoja sain vaikka millä mitalla, mutta niitä katsojia taikka koeratsastajia -edes niitä renkaanpotkijoita- ei ole näkynyt. Turhauttavaa.
Isoa Yrmeää tuli eräs nainen Etelä-Suomesta saakka kokeilemaan, ja arvatenkin ihastui siihen, joten Iso Yrmeä lähti uuteen kotiin harrasteratsun virkaa täyttämään ja vaikka olen onnellinen sen, sen myyjän ja sen uuden omistajan puolesta niin olen tietysti surullinen kun en saanut ostettua sitä itselleni.
Iso Yrmeä
Iso Yrmeän myymisen jälkeen selailin nettiä kovin harmistuneena ja päähänpistona ehdotin yhdelle pikkuponeja myyvälle naiselle vaihtokauppaa, hän saisi Pätkän varusteineen jos antaisi vaihdossa kaksi villihevostaan.
Niin juuri,
villihevostaan. Hänellä on liuta Tanskasta tuotuja isolla laitumella eläneitä metrin korkuisia siitostammoja joita on käsitelty hyvin niukasti. Luultavasti ei koskaan kengitetty tai loimitettu, ja pelkäävät ihmistä eivätkä anna kiinni. Maha roikkuu ja nisistä näkyy että olivat juuri vierotettu varsoistaan kun saapuivat Suomeen. Passit löytyy ja ovat sirutettuja, mutta ovat tilastoja.
Tummempi on aivan selvä shettis, kirjava taas voisi olla risteytys, tai pelkkä ylikasvanut shettis.
Ja voivat mahdollisesti olla kantavana.
Aikamoiseen soppaan olen nenäni pistänyt :)
Kokemukseni shettiksistä ja niiden risteytyksistä on kuitenkin se, että ovat erittäin erittäin älykkäitä.
Ja persoja makealle, joten olen melko varma että ne saa totutettua ihmisiin ja kaikenlaiseen käsittelyyn aika helpolla kunhan käyttää järkeään.
Tällä hetkellä suunnitelmani on opettaa ne ajolle ja totuttaa ratsastajaan (jos sopivankokoisen, osaavan ratsastajan jostain löydän) ja sitten myydä pois joko ennen tai jälkeen mahdollisen varsomisen.
Epäilen kuitenkin että jompikumpi tammoista tai niiden ehkä syntyvistä varsoista saattaa olla pysyvämpi tapaus - haikeana vielä muistelen niitä pikkuponeja joita minulla lapsena oli, mainioita karvakorvia ja aina valmiita seikkailuun!
Niin, haaveilu seis tällä kertaa. Ihan lähipäivinä olisi tarkoitus lähteä suorittamaan vaihtoa; meillä on tuota välimatkaa sen verran että olemme sopineet tapaamisen eräälle raviradalle ja vaihdamme siellä. Nähtäväksi jää, saammeko tammoja lastattua (ja saako myyjä niitä ylipäätäänsä traileriin jotta pääsee tapaamispaikalle). Kuullemma niitä kuitenkin pystyy taluttamaan kunhan ne on ensin saanut kiinni. ;)