Heti perään toinen hevoseton postaus.
Lauantaina tuli katsottua oikein tyttöjen elokuva, sellainen hyvänmielen harmiton happy ending-filmi.
Aviomieheni, niin hyväsydäminen ihminen kuin onkin, rakastaa kaikkea pampam-actionia ja sotaelokuvia joten harvemmin tulee yhdessä vuokrattua romanttisia haaveiluelokuvia.
Kyseessä on Avain Italiaan -elokuva (jossa suureksi hämmästyksekseni Mikko Leppilampi esiintyy sivuosassa).
Trailerin löydät youtubesta, tästä klikkaamalla.
Toinen hyvä traileri, amerikan versio, on tässä.
Mikään maailmaa järisyttävä elokuva se ei ollut, mutta voi millaisen kaipuun se herätti!
Haluaisin elää hetken siinä maailmassa, siinä ajassa, missä tytöt ja naiset ikään katsomatta pukeutuvat ihaniin mekkoihin ja korkeisiin korkoihin ihan vain arkipäivän kunniaksi.
Missä huulet ovat aidon punaiset ja aamukahvi nautitaan terassilla auringonnousun pehmeässä valossa.
Missä lehdot suojaavat kuumalta keskipäivän auringolta ja auringontäplittämä tie vie ruosteiselle rautaportille.
Missä elämä liikkuu verkkaiseen tahtiin näennäisen huolettomasti, mutta kaikella on kuitenkin tarkoituksensa.
Niin, tiedän että kriittisesti katsottuna Italia ei ole mikään unelmapaikka, mutta kunpa tuosta elokuvan ilmapiiristä saisi edes hetkeksi kiinni, se olisi jo paljon.
Hassua sinänsä että katsottuani elokuvan kävin vanhempieni luona. Isän syntymäpäivän lähestyessä he ovat etsineet sopivaa matkakohdetta jo jonkin aikaa ja nyt äiti hymyili salaperäisesti, sanoi heidän lähtevän Italiaan, Toscanaan.
Omat unelmia varten säästetyt rahat menivät ponin ostamiseen, mutta tiedän mitä varten säästän tästedes.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti