sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Vihdoin poninomistaja!

Otsikko ei jätä paljoa arvailun varaan.
Tänään oli kamera mukana mutten siinä temmellyksessä ehtinyt ottaa ainuttakaan kuvaa, joten pelkkä pikainen update tänään. Lempinimi on vielä hakusessa, voisi olla vaikka Pätkä kun on tallin pienin asukas?

Poni oli aikalailla orimainen uuteen paikkaan tullessaan, huusi ja mölisi sen verran että tallin rutinoituneetkin asukkaat heräsivät horroksestaan (Eläkeläisruuna riekkui, pukitti ja laukkasi edestakaisin tarhassaan..ihme.)
Se pääsee hieman myöhemmin tarhailemaan Ison Yrmeän kanssa joka toivottavasti ottaa Pätkältä turhat luulot pois, ja turhat pöllöenergiat.
Tallinpitäjä tuli juuri lenkiltä Starttarinsa kanssa ja kommentoi seuraavasti "Ihan selvää arabiverta.. ..Aikamoinen maha!"

Nyt on sitten vastassa pieni urakka.
Poni on ollut silloin-tällöin-käytössä jo kauemman aikaa. Se on täysin lihakseton, vyötäröä on kertynyt saman verran kuin kantavalla tammalla. Hampaita ei vissiin ole koskaan raspattu, se on kengättä ja vuolun tarpeessa, rokotukset ovat menneet umpeen ja ai niin ne paperit sitten vielä.
Joten tiedossa on jonkin verran työtä ja rahanmenoa.

Yritän nyt alkuun saada jostain hankittua Ponille loimia, pehmeämmät kuolaimet mitä sillä on ollut ja martingali olisi kova sana kun katsoo sen hurjaa alakaulaa. Ensi viikolle on alustavasti sovittu hampaiden raspaus. Kyllä tämä tästä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti