Tallinpitäjä hiittasi Isoa Yrmeää ja olin ihan haltioissani siitä kuinka kauniin lennokkasti se osaa liikkua.
Siivosin Pikkuisen karsinan ja vauhtiin päästyäni siivosin kikkareet pihatostakin.
Siitä tulikin mieleen tämänkertainen postaus.
Tallilla, vanhalla puolella jossa käyn, on pihattotyylinen tarha. Siinä ei vakituisesti asu ketään, vaan sitä käytetään tavallisen tarhan tyyliin. Eilen siellä seisoi eräs isokokoinen mustanruunikko tamma. Sillä on pörröinen, pitkä talviturkki ja se on epäsiistin näköinen tallin muihin asukkeihin verrattuna.
Kovin uteliaasti se seurasi puuhiani ja vaikka näyttikin hieman kärttyistä naamaa siirtäessäni sen heinäkasaa niin se vaikutti todella kiltiltä ja rauhalliselta.
Pahoittelen kuvan laatua.
Tallinpitäjä huikkasi ohimennen "Siitä saisit ilmaisen hevosen!"
Naureskelin takaisin että kun tämä on niin muulin näköinen, silittäessäni tamman hyvin karvaista päätä.
Tallinpitäjä kertoi sitten että tamman omistaja käy sillä ratsastamassa kerran, kahdesti vuodessa. Maksaa kyllä tallivuokransa ja hevosesta koituvat kulut, mutta muuten kiinnostus ei oikein vaikuta riittävän.
Tallinpitäjällä ei ole aikaa, kiinnostusta taikka valtuuksia liikuttaa muiden hevosia, joten tamman elämä on tarhassa seisomista päivästä toiseen.
Omistaja oli yrittänyt antaa sen uuteen kotiin, ilmatteeksi, mutta ilmeisesti homma ei oikein ollut toiminut, tamma tuli maitojunalla takaisin ja omistajaehdokas sanoi sen olevan ihan hullu, potkivan toisia hevosia ja ratsastaessa ei pysy käsissä.
Olikohan vain liian suuri elämänmuutos yhdellä kertaa?
Tarhassa alahuuli roikkuen nuokkuvasta tammasta on vaikea uskoa sen olevan hullu tai millään lailla mahdoton, eikä se ole ajautunut tappelemaan tallin hevosista kenenkään kanssa.
On aivan varmasti ollut korvat pystyssä ja häntä tötteröllä uuteen paikkaan tullessaan, ja varmasti reipas vieraissa maastoissa kun niin harvoin on päässyt lenkille, mutta jotenkin tuntuu että jos se olisi ollut rodultaan jonkin hienompi hevonen kuin lämminverinen, tai jos sillä olisi ollut jotain rahallista arvoa niin sitä ei olisi heitelty edestakaisin kuin kuumaa perunaa vaan se olisi saanut aikaa asettua aloilleen ja näyttää millainen se oikeasti on.
Toivottavasti tällekin löytyisi hyvä, ymmärtävä koti jossa sille olisi aikaa ja kiinnostusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti