tiistai 12. helmikuuta 2013

Talleilu 11

Tänään oli monipuolinen päivä, juuri sellainen mistä pidän.
En oikein osaa mukautua pelkkään ratsastajan rooliin, vaan pidän tallitöiden tekemisestä koska ne ovat mielestäni rentouttavia; ainakin tuollaisessa paikassa missä kaikki hevoset ovat järkeviä ja ystävällisiä.

Tallille tullessani kävin pintelikasan kimppuun ja käärittyäni ne putsasin pari karsinaa.
Hain Pikkuisen sisälle ja laitoin sen kuntoon, suussa oli uudet kuolaimet. Tallinpitäjä tuli mukaan tekemään rentoa lenkkiä starttarinsa selässä, joten kiersimme rataa muutamaan kertaan yhdessä.
Tallinpitäjän lähdettyä takasin tallille lisäsimme vauhtia ja harjoittelimme temponvaihdoksia, väistöjä ja taipumisia. Ratsastin tamman kunnolla hikeen ja talliin palattuamme pesin sen.
Vaihdoin kuolaimet takaisin Pikkuisen omiin, ne sopivat sille paremmin.

Hain sitten Ison Yrmeän sisälle ja ohi kulkiessamme huomasimme varsojen hajoittaneen tarhaansa, joten eikun vasara esiin ja hommiin. Ihan hyvin pärjättiin tyttöenergialla vaikka ns. talonmies taikka tallitonttu luurasi jossain aivan muualla.
 Tallinpitäjä yritti toistamiseen saada minua ajamaan jonkun hevosen (olin imarreltu sillä olisin saanut ajaa Iso Yrmeän, jes!) mutta taidan vielä olla liian RatsuTäti siihen hommaan. Ehkä jokin toinen päivä.

Kotiin tullessani olin taas jotenkin kovin onnellinen.
Elämä on niin ihanaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti