Vein tänään 'Suuren Valkoisen' jälkeensä jättämiä loimia erään tutun hevoselle,
eihän minulla ole enää (ja tuskin tulee) liki 170-senttistä hevosta.
Tuttu ilahtui aivan valtavasti, mikä oli todella kivaa, eihän niistä loimista ollut minulle enää mitään hyötyä.
Tuli sitten mieleen että ympyrä lienee sulkeutunut,
muistan ollessani menossa ratsastuksen alkeiskurssille ja saman kylän hevosteleva täti antoi minulle (ikiomaksi, ajatella) iankaikkisen vanhan ratsastuskypäränsä.
Minun takellellessa kiitosten kanssa (onnesta soikeana) hän sanoi että tee sitten joku päivä samaten jollekkin sitä tarvitsevalle.
Tämä oli vuonna kivi ja kanto, kypäräpakkoa ei ollut rats.tallillakaan ja olemassa olevat kypärät olivat mallia munankuori. Tämä oli nähtävästi ollut ensimmäisiä samettikypäriä, leuan alla kulkeva kuminauha oli menettänyt elastisuutensa ja sametti oli käytöstä vihertävää.
Kuitenkin se oli paras lahja minkä pystyin kuvittelemaan.
Oletko sinä antanut hyvän teon ns. jatkaa matkaansa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti