lauantai 28. huhtikuuta 2012

Still here..

Täällä ollaan edelleen - postaus on jäänyt vähemmälle (ja jäänee vielä ensi viikollakin),
 on ollut niin paljon kaikenlaista ja kaiken lisäksi olen ollut aika huonossa kunnossa.
Näihin päiviin on mahtunut sekä surua että iloa, nyt päällimmäisenä on pikkuoriin*' kliniikkakäynti;
sitä oli jo käynyt ostaja katsomassa ja kauppa oli aikalailla sovittu kun katsottiin illalla että sillä on jalassa kuhmu.
 Ei liikkunut epäpuhtaasti, ei aristanut sitä eikä siinä ollut lämpöä, mutta päätimme tarkistaa sen kliniikalla.
 Olin itse töissä kun se käytettiin kliniikalla enkä ole pyytänyt lausuntoa nähtäväkseni, mutta tulevaisuus näyttää huteralta eikä ell osannut oikein sanoa mikä siinä mättäsi.
 Mahdollisesti toinen  hevonen potkaissut vähän aikaa sitten, mutta kuinka se olisi tapahtunut? Muut hepat tallissa on tammoja joten ori on tarhannut yksikseen jo kuukausikaupalla..

 Joka tapauksessa vaihtoehdot olivat joko suoraan monttuun tai kokeilla sairastarhausta kuukauden, puolitoista ajan. Orimullikka on muutenkin (hyvänä päivänä) kovaluonteinen ja olin valmis kuristamaan sen viikko sitten kun se nousi pystyyn ja yritti potkaista miestäni etukaviolla päähän, joten nyt sairastarhaan lukittuna se on aikamoisen haastava. Ja ihme ja kumma kuinka paljon rodeota pystyy vetämään postimerkin kokoisessa tarhassa!
Seuraavassa tarhassa hengaileva eläkeläisponini ottaa näköjään stressiä mullikan riekkumisesta (ja kurkku suorana kiljumisesta), vietin sen kanssa aikaa tässä joku ilta sitten ja se näytti niin hapanta naamaa ettei ole aiemmin nähty. Se on yleensä aina korvat hörössä ja ilonen kuin leivonen, ihana poni.
 Järjestelin tarhailuja uudelleen ja toivottavasti se on nyt onnellisempi. Se kun on niin rakas.

*' "Pikkuori" ei enää mitenkään pieni ole, säkää jo yli 150cm ja ikää 1 vuosi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti