Kävin lauantaina ratsastamassa Pikkuruisen suokin ja tällä kertaa kaikki oli helpompaa.
Omistaja naureskeli että oli kyllä miettinyt tulenkohan enää toista kertaa kun ensimmäinen oli sellaista rääkkiä..
Tamma oli kuitenkin tainnut testata minua sydämensä kyllyydestä ensimmäisellä kerralla, koska vaikka tälläkin kertaa vedettiin aika vauhdikas lenkki niin olo on täysin erilainen kuin viimeksi. Tällä kertaa sain tamman rentoutumaan tarpeeksi jotta siitä löytyi jopa oikea käynti riverdancen sijasta ;)
Kävimme katsomassa hiittisuoraa ja omistaja näytti minulle missä hevosia uitetaan kesällä -se vasta olisi hauskaa!
Ihmettelen miksi aina ihastun hevosiin joita en edes (loogisesti ajatellen) haluaisi.
Pikkuhiljaa alan pitää pippurisesta pikkusuokista, mutta eräällä toisella tallin hevosista on ihmeellinen vetovoima minuun: suuri (säkä n.170cm), yrmeännäköinen lämminveriruuna.
Se on vähän hontelon näköinen, sillä on piiitkät jalat ja hassun lyhyt kaula, vaikka on ihan aikuinen hevonen eikä mikään vuotias. Väri on mitäänsanomaton tumma, naamakin jotenkin hassu. Mikälie Frankensteininhevonen sekin on, mutta jostain syystä pidän siitä.
Logiikkaa tämäkin: Pidän (ratsu)ponitammoista.
Toivelistalla ei siis ole 1.ravuria, 2.lämminveristä, 3.valtavan korkeaa taikka edes 4.ruunaa.
Onneksi hevosen raviurasta on vielä tässä vaiheessa toiveita, joten se ei ole myytävänä. :D
Ratsastuksen jälkeen ja hoidettuani pikkutamman loimitettuna karsinaan kävin innolla tallikäytävällä luojuvan ison pintelikasan kimppuun.
Käärittyäni pintelit lakaisin tallikäytävän ja lähdin kotiin, ja huomasin ajaessani kuinka paljon olin ikävöinyt noita pieniä rutiinihommia -siivousta, käärimistä, heinien jakoa, loimittamista.
Ne ovat ratsastustakin tärkeämpiä.
Olin jotenkin hyvin onnellinen palatessani kotiin.
Tiistaina uudestaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti