Kesken kaiken työnteon olen aina välillä miettinyt blogitekstejä aina Lentäjien juhannuksesta (meni tosin jo), Tuurin reissusta ja taimiston ihanasta löytöretkestä, mutta tilanne on vähän sellainen että jos on kotona niin on hommissa.
Ainoat vapaapäivät saa lähtemällä jonekkin.. Tuttua jokaiselle maatilaa pyörittävälle.
Kamera on kiukutellut jo pidemmän aikaa; voiko niitä viedä jotenkin puhdistettavaksi vai pitääkö hankkia uusi? Ilmeisesti välissä on tallireissujen pölyä (ja työpaikan turvetta) jotka ikävästi näkyy ottamissani kuvissa tummempina pisteinä, möykkyinä ja 'karvoina'. No joka tapauksessa, eilen olisin sitä kovasti kaivannut.
Tässä kuva kesältä 09 korvikkeeksi..
Eli eilen lähtiessäni tallille en ollut uskoa silmiäni kun siellä laidunsi kolmas, ihan vieras hevonen. Nähtävästi lämminverinen.
Pikkuorihan ruunattiin alkukesästä samaan aikaan kun sen koipi leikattiin, niin nyt se oli saanut 'tyttöystävän' laitumelle. Ihan rauhassa laidunsivat siellä kuin olisivat ollet kavereita jo kauemminkin, nykyinen ruuna ja tämä iso, raamikas tamma.
Nielin kuitenkin alkuun ärräpäitä, kun ajattelin appiukon pyörtäneen lupauksensa hevostelun lopettamisesta, mutta asia olikin niin että tamma on meillä ainoastaan laidunkauden seurahepona, niin ruuna saa nauttia kesästä ja vihreästä yötäpäivää.
Oma ponikultani kun ei laitumelle sovi ja jos ruuna jää yksin ulos niin se huutaa koko yöt.
Tamma on epäonnistunut raviurallaan, ja sen nykyinen omistaja on näitä ihania ihmisiä jotka yrittää antaa ns. 'kehäraakeille' ja epäonnistujille toisen mahdollisuuden, yllättävän usein hän taitavana miehenä ja ajan kanssa saa näistä onnettomistakin hevosista vähintään keskivertoravureita. Kävi kuitenkin niin, että tammalla ei vauhdit riitä ja kysyin onko se rikki jostain, mihin appiukkoni tuhahti että sillä vain ei ole edellytyksiä edes sukunsa puolesta koskaan tulla miksikään. Niinpä se otettiin valmennuksesta ja se saa nyt laiduntaa niin kauan kun sää sallii, sen jälkeen sen tulevaisuus on auki.
---------------
Tänä aamuna oli todella kaunista, hieman sumuista. Vein ponin heti kuudelta ulos, sai syödä aamiaisensa pihalla. Vieras tamma tuli lähemmäs, mutta pysähtyi vähän matkan päähän.
Siinä sitten arvioimme toisiamme; hän ja minä. Tamma on reilusti yli 160cm, aika raamikas (tai romuluinen, miten vain). Hiukan jyrkempi lautanen kuin lämminverisillä yleensä, astui hyvin alleen käynnissä. Tylsän värinen tumma ruunikko ilman merkkejä. Vaikuttaa olevan hyvin rauhallinen luonteeltaan, toisaalta mikä ettei jos on kiertänyt maata milloin kenenkin valmennuksessa. Ratatalleja, pikkutalleja, vieraita ihmisiä ja hevosia.
Yritän sanoa itselleni etten pidä siitä.
Hypätessäni pyörän kytiin tamma seurasi minua edelleen katseellaan ja maiskutin sille vielä pyöräillessäni laitumen ohi.
Se astui kaksi askelta minuun päin, mutta olin jo menossa hurjaa vauhtia kotiin syömään aamiaista. Katsoin olkani yli ja siellä se edelleen katsoi perääni. Onkohan se ollut jonkun tytön lempihevonen joskus?
Ei, en ole hankkimassa itselleni lv-ex-ravuria. En sitten millään, niitä on ollut jo tarpeeksi monta yhdelle heppatytölle. Haluan ponin, suunnilleen 20cm matalamman kaverin kuin tuo tamma. Niin, sukupuoli taitaa olla ainut joka tuossa täsmää.
Taidan kuitenkin mennä tarjoamaan sille leipää.. siinä on jotakin puoleensavetävää.
Lopuksi toinen vanha arkistojen kätköistä löytynyt kuva, lohduttoman harmaasta ja rapaisesta huhtikuusta.
Ex-heppoja, 'Suuri Valkoinen' ( ikävä edelleen..) ja sitä edeltänyt Pläski.
Näitä kuvia selatessani ymmärsin arvostaa kaikkea mitä itselle on siunautunut, vaikka olenkin hevoseton tällä hetkellä. Sitä harvemmin pysähtyy ajattelemaan kun on keskellä sitä kaikkea.
Aivan loppuun suuri kasa rakkautta miehelleni, joka tukee minua päättömissäkin päätöksissäni. <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti