Muistikuva I

Surffailin youtubessa ja törmäsin kappaleeseen joka ei ehkä ole kovinkaan kummoinen,
 mutta sanat herättivät kaipuun takaisin Ison Veden tuolle puolen.

'Cause it's a good night
To be out there soakin' up the moonlight
Stake out a little piece of shoreline
I've got the perfect place in mind
It's in the middle of nowhere, only way to get there
You got to get a little mud on the tires

And then with a little luck we might just get stuck
Let's get a little mud on the tires

Muistan kuinka ajoimme läpi tumman yön.
 Tähdet ja valtava kuu valaisivat taivasta, metsä ympärillämme tuntui jatkuvan äärettömänä.
Hän, minä, mönkijät, metsä, taivas, yö. Tämä hetki - muuta ei ollut olemassa.

 Saavuimme Indian Riverin kahluupaikalle, ajoimme mönkijät rinnakkain jokeen ja sammutimme ne. Hän nosti kypärän päästään ja ojensi hymyillen kätensä. Tartuin siihen ja kapusin hänen mönkijänsä kyytiin varoen kastelemasta jalkojani, paikoillaan istuessa tulisi helposti kylmä. Riisuin kypäräni ja mielihyvä kutitti mahanpohjassa kun hän kiersi käsivarret ympärilleni ja nojasi leukansa olkapäähäni.
Mönkijöiden moottorit tikittelivät kuumuutta aikansa ja vaikenivat hiljalleen, kuu paisui paisumistaan kunnes oli suorastaan valoisaa ja viileä ilma hiipi kimppuumme. Tunsin hänen hengityksensä lämpimänä kaulallani.

 En tiedä kauanko olimme istuneet siinä vaiti kun kauan odotettu ulvonta vihdoin leikkasi halki yön hiljaisuuden. Siihen liittyin toinen, kolmas, neljäs, viides ääni, enkä enää saanut selvää kuinka monta sutta siellä oli.

 Se oli niin kaunista etten koskaan unohda sitä.

Tästä on aikaa -herranjestas- yli kymmenen vuotta.
Hän jäi sinne, minä itkin ikävääni läpi koko vuorokauden kestävien lentojen kotimaahan.
Everything happens for a reason.

Brad Paisley - Mud on the Tires

Kuva ei ole omani eikä liity tilanteeseen, vaikka onkin mainitsemani joki.

Voi Rähmä! ..ja vähän puutarhakuvia.

Tietysti näin kävisi.
 Minä kuumakalle yritän kerrankin edetä ihan rauhassa hevosenoston kanssa (se aivan ihanainen sph-ruuna), keskustelin myyjän kanssa ja oli puhetta että järjestäisin ratsuttajan sitä kokeilemaan jotta voisin turvallisin mielin päättää tuleeko kauppoja vai ei.
 Tässä välissä sitten joku toinen kuumakalle ilmestyi paikalle kuljetuskopilla varustettuna ja vei upean kiharaharjaisen ruunan mennessään. Aivan oikein minulle kun en ymmärtänyt että tuollaiset aarteet viedään mennessä eikä jäädä miettimään!

 Harmistuneena räpsin vähän (huonoja) kuvia niinsanotusta puutarhastani.
Kaivuu- ym. töiden takiahan en ole oikeastaan päässyt laittamaan puutarhaa, en kasvimaata enkä paljoa muutakaan, mutta joitakin aarteita kylvin parvekelaatikkoihin jotta ne saisi siirrettyä koneiden uhatessa muualle.
 Aloitan kysymällä -mikäli tänne joku paprikaa viljellyt viherpeukalo eksyisi- onko muilla tapahtunut tällaista?

Kuvan suippopaprikoissa (Planet-lajike) on auringon paahtamalla puolella mustaa väriä.
Se ei ole uloimmassa kerroksessa eikä paprika myöskään ole musta sisältä. Koostumus on täysin normaali, maku samaten,  ja kasvu jatkuu häiriöittä. Lehtien suojassa olleissa paprikoissa ei ole tummaa väriä.
 Ötököitä ei näy, ja väriä on tosiaan vain auringon paahtamissa kohdissa.
 Työnantajani epäili että se on kertakaikkiaan ollut liian paahteisessa paikassa, mutta Suomen kesän tuntien olen valmis uskomaan melkein mitä tahansa muuta ;)

 Onneksi jokin on onnistunut yli kaikkien odotusten:

Ihanan ihanat amppelitomaatit!

Jo kuukauden ajan olen joka päivä poiminut omat taatusti puhtaat luomutomaatit terassilta ja uusia tulee hurjia määriä. Minulla on myös ruukkutomaattia -jotka vihreinä näyttävät minimeloneilta koska ovat raidallisenkirjavia; raidat näkyvät myös kypsänä. Maku on enemmän ruokaisa kuin amppelitomaatin, joka on selvästi enemmän herkuttelulajike.
Lisäksi löytyy tuiki tavallinen tomaatti sekä luumu-kirsikkatomaatti, joka on ihanan makea ja paras syödä heti pois kuljeksimasta!

Munakoisoja on jo syöty muutama, vaikka eivät suosikkeihini kuulukkaan.
Ovat vain niin kiitollisia että taidan kasvattaa niitä seuraavanakin vuonna.

Olen tunkenut joka väliin samettiruusuja ötökänkarkoitteeksi, jos joku ihmettelee, lisäksi niitä on kiva katsella satoa odotellessa.

Mitähän muuta lystiä minulla olikaan?
Ai niin, maissia. Neljä tainta.
Kovasti valmistautuvat kukintaan (luulisin, ovat minulle uusi tuttavuus) ja vesi kielellä odotan milloinkos niitä saisi syödä voisulan kera. Nam.

 Sitten löytyy papuja, herneitä, kurkkua, kurpitsaa ja kesäkurpitsaa:

Pahoittelen huonoa kuvaa. Pahempaa tulossa! :)

 Tässä on mikälie sitruspuu. Hedelmät ovat syötäviä, vaikken ole vielä niitä onnistunut kasvattamaan syötäviksi asti; kukkii yleensä syksyllä ja varistaa sitten hedelmänalkunsa ja suuren osan lehdistään kun päivänvalo ei enää talvella riitä.
 Tänä keväänä oli niin kauan huonon näköinen (epäilen että jäi liian vähälle huomiolle muuton yhteydessä) että olin jo heittää sen menemään, mutta puskee nyt uutta lehteä, siinä on neljä hedelmänalkua ja reilusti uusia nuppuja. Kunhan ei vetäisi itseään ihan piippuun..
Kukinta ei ole erityisen näyttävä, mutta ihana tuoksu täyttää useamman huoneen.
Edelleen pahoitteluni kuvasta:

Siinä näkyy ainakin yksi raakile vasemmalla ja yksi nuppu oikealla.

Lopuksi arvoitus.
Tilasin Saksasta pussillisen kukkasipuleita, kaikkien piti olla sinisiä.
Nyt hämmästyksekseni muiden lomassa kukkii iloisesti tämä kaunokainen, joka tässä kuvassa on hieman todellisuutta hailakkaampi.
Mikähän se on?

Hevonen isolla H:lla

Nonniin, eilisen reissusta juttua.
Kävin tapaamassa erittäin ihanaa nuorta suomenpienhevosruunaa.

 Ratsujutut oli se suuri kompakivi; naapurin pikkutytöt olivat päättäneet tehdä Ruunasta ratsun (kun se on niin lutunen!) ja niinpä sille heivattiin satula selkään ja tyttö perään.
Kilttinä heppana Ruuna ei sen suurempia mukissut ja pienen aitauksessa pyörimisen jälkeen puntattiin seuraava tyttö selkään. Pyörittiin rinkiä vielä vähän lisää.
Seuraavana päivänä sama asia.
Kolmantena päivänä sama asia, paitsi että kolmaskin tyttö oli hälyytetty paikalle.
 Neljäntenä päivänä Ruunan selkään sattui (ellei jo aiemminkin) ja se päätti että nyt riittää.

Olin aikamoisen jännittynyt lähtiessäni matkaan, hevosia ja hevosenmyyjiä kun on niin monenlaisia.
Siksi nielaisin varmasti useamman litran ilmaa kun myyjä/omistaja osoitti karsinanovelle päin ja sanoi 'Siinä se Peto on.'
Onneksi vain kiusasi minua :)
 (Ja ei, hevosen nimessä ei ole sanaa Peto. Pysyköön anonyyminä)

Omistaja laittoi hevosen käytävälle ja se oli rakenteeltaan silmiähivelevän kaunis. Vilkaisin paksun, pitkän otsatukan alle ja siellä tuikki hyvin tummat, eloisat silmät. Kävin sen läpi ja tunnustelin kaikki paikat, nostin kaviot, selän tunnustelin mahdollisimman tarkasti.
 Valjastimme ja lähdimme lenkille.
 Ruuna toimi kuin ajatus sekä minun että omistajan ajaessa.
 Kysyin löytyykö laukka helposti ja omistaja sanoi 'katsotaan' ja maiskautti samalla kun heilautti ajo-ohjia. Yksi, kaksi, kolme raviaskelta ja sitten laukka. Rapa roiskui ja aurinko paistoi.

Palattuamme tallille ja otettuamme valjaat pois hain jakkaran ja kokeilimme kuinka se reagoi selkään nousuun. Hyvin ilmeisesti sillä oli huonoja muistoja, sillä se jännittyi heti ja näytti pelokkaalta. Otin aikani ja hivuttauduin pikkuhiljaa sen selkään omistajan rauhoitellessa sitä, ja kunhan olin kyydissä se ei minusta sen kummemmin välittänyt. Kuitenkin taas alas tullessani se selvästi pelkäsi, vaikka tein senkin niin hissukseen ja varovasti kun vain pystyin. Rapsuttelin sitä hetken jotta se saisi muuta ajateltavaa, ja se laittoi turpansa olkapäälleni ja sulki silmät. Omistaja naurahti ja sanoi että se on vissiin päättänyt lähteä minun matkaani.

Tässä se Ruuna nyt on, tarkoituksella anonyymein kuva mitä kamerasta löytyi:

Pakko sanoa että surettaa (sanoin niin omistajallekin), en nimittäin uskalla ainakaan näin suoralta kädeltä ostaa harrasteratsuksi hevosta joka ilmiselvästi on peloissaan jo ajatuksesta että joku nousee sen selkään. Uskon kyllä että vika löytyy epäsopivasta satulasta ja liiallisesta rastastamisesta liian aikaisin, mutta epäilen omia taitojani liikaa jotta ottaisin sellaisen projektin. Selvittelemme kuitenkin vielä sopivaa ratsuttajaa, sillä sanoin että jos tuosta ongelmasta päästäisiin niin ostaisin sen ilomielin.

Ruunalla oli myytävänä oleva kaveri, myöskin ruuna.(Ruuna2)
Tarkastellessani Ruunaa 1, se teroitti häijyn näköisenä hampaitaan karsinan kalteriin. Mikään pienhevonen se ei ollut, mutta mahdottoman komea. Ennenkuin lähdimme omistajan kanssa kahville veimme hevoset ulos ja minun käskettiin otta 'se ruuna siitä'.  Olin varuillani mutta oikeastaan se oli hyvin asiallinen hevonen käsitellä. Näin jälkikäteen harmittaa etten kysellyt siitä sen enempää, sillä sitä oli ratsastettu useamman kuukauden, eikä sekään ollut iällä pilattu, mutta olin jo silloin ihan päästäni pyörällä kun yritin (ja yritän edelleen) keksiä jonkun hyvän ratkaisun tähän kaikkeen.

 Vielä päästäessämme hevoset irti Ruuna2 laukkasi iloisesti kohti horisonttia Ruuna1:sen jäädessä hengailemaan medän luokse niin omistaja sanoi että aivan ilmiselvästi Ruuna1 on sitä mieltä että lähtisi kyydissäni kotiin.
Tiedän, ei tuollaiseen tulisi kiinnittää huomiota, mutta selvää oli ainakin se että mukava ja ihmisystävällinen ruuna oli kyseessä, hiomaton timantti.  Omistaja/myyjäkin oli todella rehellinen ja tekisin mielelläni hänen kanssaan kauppoja.

Eli vaikka on hieman suru puserossa kun Ruuna oli sellainen sydämenvalloittaja enkä kuitenkaan vielä tässä tilanteessa uskaltanut ostaa sitä niin kyllä se vain oli aikamoinen hyväntuulenreissu.
 Tätä sopii sitten muistella.

Muita kommervenkkejä

Hmm. Nyt pitäisi jo kertoa kaikenlaista tämänpäiväisestä hevostuttavuudesta, mutta ajatukset pyörii yhä niin hurjaa vauhtia etten oikein tiedä mitä kertoa ja mistä aloittaa.
 Mainittakoon vain, että olin aivan viittä vaille kauppoja tänään.
Sulattelen asiaa ainakin huomiselle ennenkuin kerron sen enempää, niin ehkä kertomassani olisi jotain päätä tai häntää.

Aivan täysin asiaankuulumaton mutta kovasti huomiota kerjäävä karvanassu:

Noin se siis aivan aikuisten oikeasti nukkuu :)

Tänään taas tehtiin kovasti pihahommia; siirrettiin ruokamultaa kasoista ja tehtiin sorasta vanhalle aitalle uusi paikka. Joku kaunis päivä (aika pian) nostokurki tulee siirtämään aitan sen uudelle paikalle.
 Jännää.

 Alkaa hieman stressata kun kesä on jo myöhäinen eikä autotallia ole vielä aloitettukaan, mutta kai tämä elämä maalla on tällaista - kaikki menee viljelyn aikataululla..

Kuvassa siirretään hurjaa kiveä, takana näkyy sopivasti mainitsemani aitta.

Tuosta sekamelskasta pitäisi tulla meidän nurmikko ;)

Pakko kehua kaivinkoneenkuljettajaa.
 Hän tekee millintarkkaa työtä ja sen etenemistä on ihana seurata, se on kuin balettia koneella.
Pehmeitä liikkeitä, ei minkäänlaista nykimistä ja osaavan kuljettajan kanssa noinkin raskas kone tekee yllättävän vähän jälkiä pehmeään pihaan. 
 Kiitos.

--------------------------------------

Sain eilen terveisiä ainoalta peruskoulunaikaiselta ystävältäni.
 Olimme molemmat pahasti koulukiusattuja joten me 'hylkiöt' vietimme aikaa yhdessä vaikka meillä ei oikeastaan mitään yhteistä ollutkaan. Hän aina puhui ettei jäisi tänne p*skaan paikkaan ikimaailmassa vaan lähtisi maailmalle.
Noh, nyt hän on lähtenyt kirjaimellisesti niin kauas kun maapallollamme vain pääsee koti-Suomesta.
 Hän on löytänyt rakkauden, tekee erittäin hyvin palkattua työtä, elää mahdollisimman ekologisesti ihanassa paikassa ja hänen pihastaan löytyy paitsi vapaina kulkevia kanoja myös ihania kasveja ja puita. Viikunaa, nektariinia, appelsiiniä, sitruunaa, jopa teepensas.

Olen hyvin onnellinen hänen puolestaan, hän on ansainnut sen kaiken.
Siihen ajatukseen on hyvä lopettaa tältä kertaa.

Hevosjuttuja

Huomentapäivää.
Huomenna olisi koeratsastuksen aika, en todellakaan tiedä mikä minuun meni. Kyseessä siis 6v hevonen jonka selässä käyty kolme kertaa. Noh, raportoin lähemmin jos pysyin hengissä :)
(Toisaalta, jos jo käsitellessä huomaa ettei sillä ole kaikki muumit laaksossa niin eihän se ole pakko nousta selkään.)

 Eilen Tamma tuntui lujasti päättäneensä 'adoptoida' minut.
Se on tähän mennessä ollut seurankipeä mutta pysytellyt pienen matkan päässä -hyvä niin, olenhan minä sille ventovieras ihminen ja voisin olla vaikka mikä hirviö.
Eilen vein niille kasan heinää laitumelle (kuulostaa -ja näyttää- hullulta kaiken sen vihreän keskellä, mutta estää niiden mahaa menemästä sekaisin, etenkin kun laitumella on paljon apilaa). Ruuna hyökkäsi heinän kimppuun tavalliseen tapaansa mutta tamma tulikin suoraan luokseni. Se pysähtyi ensin askeleen päähän mutta otti kuin ottikin vielä askeleen ja rapsutin sitä kiitokseksi.

 Rapsutin sen harjamartoa kuin toinen hevonen (varoin vain ettei se pääsisi rapsuttamaan takaisin) ja pyyhkäsin parhaani mukaan paarmoja ym ötököitä siitä irti. Se antoi silittää päätään ja kosketella korviaan joten hain ötökkäkarkoitteen ja levitin sitä tammaan rievulla.
 Olipa jotenkin haikeanoloista kun se jäi tälläkin kertaa katsomaan perääni kun pyöräilin kotiin.

Tällä kertaa sain siirrettyä kuvat koneelle kun miehellä oli kone sopivasti auki, joten tässä 'Mysteeritamma':

Niin, mitäs tässä tekisi?
Uneksin kovasti eilen illalla että minulla voisi olla rakas eläkeläisponini, joku kiva nuorempi ratsu (keski-ikäinenkin kelpaisi) ja jotenkin voisin vielä 'adoptoida' Tamman. Ei kuitenkaan taida onnistua, en usko ehtiväni sellaisen hevosmäärän kanssa niin, että minulla olisi hyvä olo ja tietäisin niiden kaikkien saavan tasapuolisesti huomiota ja aikaa.

 Oli muuten appiukon kanssa keskustelu yhtenä päivänä siitä, onko diabetestyyppisen kaviokuumeen sairastaneen ponin pito eläinrääkkäystä kun se ei saa laiduntaa vapaasti vaan on koko ajan valvottava ettei se liho liikaa jolloin se taas sairastuisi. Appiukko oli sitä mieltä että jos hevoseläin katsoo omasta köyhästä tarhastaan muiden laiduntamista mutta ei itse pääse kesälaitumelle (24/7) niin sen elämä on kurjaa ja se pitäisi lopettaa.

 Siinä oli ajattelemisen aihetta, mutta koska poni kuitenkin pääsee vihreään tarhaan laiduntamaan päivisin (vaikkei kuitenkaan polvenkorkuiseen apilansekaiseen ruohoon) eikä ole kipeä ja sillä on hevosseuraa niin mielestäni se kuitenkin saa viettää lajityypillistä elämää.
Osui aika arkaan paikkaan, vaikka tiedän että olen hoitanut ponin esimerkillisesti ja olen onnellinen siitä, että se on ollut oireeton ja kivuton yli 2 vuotta nyt, aina hyväntuulinen ja pirteä vaikka ikääkin on jo kertynyt.
 En kuitenkaan halua sen millään lailla kärsivän. Mitä mieltä lukijat ovat?

Tässä Kultaponista kuva tältä keväältä. Ollaan niin arabia ;)

Ei voi olla totta!

"Koeratsastus" edessä lauantaina!
 --Hevosella, jonka selässä on kolmesti aiemmin oltu..
Hirvittää, mutta sen verran kiinnostava hepo että pakko ainakin mennä katsomaan sitä.

Ensikohtaaminen Tamman kanssa

Hei taas, täällä edelleen takkuillaan..
Kesken kaiken työnteon olen aina välillä miettinyt blogitekstejä aina Lentäjien juhannuksesta (meni tosin jo), Tuurin reissusta ja taimiston ihanasta löytöretkestä, mutta tilanne on vähän sellainen että jos on kotona niin on hommissa.
Ainoat vapaapäivät saa lähtemällä jonekkin.. Tuttua jokaiselle maatilaa pyörittävälle.

 Kamera on kiukutellut jo pidemmän aikaa; voiko niitä viedä jotenkin puhdistettavaksi vai pitääkö hankkia uusi? Ilmeisesti välissä on tallireissujen pölyä (ja työpaikan turvetta) jotka ikävästi näkyy ottamissani kuvissa tummempina pisteinä, möykkyinä ja 'karvoina'. No joka tapauksessa, eilen olisin sitä kovasti kaivannut.
Tässä kuva kesältä 09 korvikkeeksi..

 Eli eilen lähtiessäni tallille en ollut uskoa silmiäni kun siellä laidunsi kolmas, ihan vieras hevonen. Nähtävästi lämminverinen.
Pikkuorihan ruunattiin alkukesästä samaan aikaan kun sen koipi leikattiin, niin nyt se oli saanut 'tyttöystävän' laitumelle. Ihan rauhassa laidunsivat siellä kuin olisivat ollet kavereita jo kauemminkin, nykyinen ruuna ja tämä iso, raamikas tamma.
 Nielin kuitenkin alkuun ärräpäitä, kun ajattelin appiukon pyörtäneen lupauksensa hevostelun lopettamisesta, mutta asia olikin niin että tamma on meillä ainoastaan laidunkauden seurahepona, niin ruuna saa nauttia kesästä ja vihreästä yötäpäivää.
 Oma ponikultani kun ei laitumelle sovi ja jos ruuna jää yksin ulos niin se huutaa koko yöt.

Tamma on epäonnistunut raviurallaan, ja sen nykyinen omistaja on näitä ihania ihmisiä jotka yrittää antaa ns. 'kehäraakeille' ja epäonnistujille toisen mahdollisuuden, yllättävän usein hän taitavana miehenä ja ajan kanssa saa näistä onnettomistakin hevosista vähintään keskivertoravureita. Kävi kuitenkin niin, että tammalla ei vauhdit riitä ja kysyin onko se rikki jostain, mihin appiukkoni tuhahti että sillä vain ei ole edellytyksiä edes sukunsa puolesta koskaan tulla miksikään. Niinpä se otettiin valmennuksesta ja se saa nyt laiduntaa niin kauan kun sää sallii, sen jälkeen sen tulevaisuus on auki.
---------------

 Tänä aamuna oli todella kaunista, hieman sumuista. Vein ponin heti kuudelta ulos, sai syödä aamiaisensa pihalla. Vieras tamma tuli lähemmäs, mutta pysähtyi vähän matkan päähän.
Siinä sitten arvioimme toisiamme; hän ja minä. Tamma on reilusti yli 160cm, aika raamikas (tai romuluinen, miten vain). Hiukan jyrkempi lautanen kuin lämminverisillä yleensä, astui hyvin alleen käynnissä. Tylsän värinen tumma ruunikko ilman merkkejä. Vaikuttaa olevan hyvin rauhallinen luonteeltaan, toisaalta mikä ettei jos on kiertänyt maata milloin kenenkin valmennuksessa. Ratatalleja, pikkutalleja, vieraita ihmisiä ja hevosia.
 Yritän sanoa itselleni etten pidä siitä.
Hypätessäni pyörän kytiin tamma seurasi minua edelleen katseellaan ja maiskutin sille vielä pyöräillessäni laitumen ohi.
 Se astui kaksi askelta minuun päin, mutta olin jo menossa hurjaa vauhtia kotiin syömään aamiaista. Katsoin olkani yli ja siellä se edelleen katsoi perääni. Onkohan se ollut jonkun tytön lempihevonen joskus?

Ei, en ole hankkimassa itselleni lv-ex-ravuria. En sitten millään, niitä on ollut jo tarpeeksi monta yhdelle heppatytölle. Haluan ponin, suunnilleen 20cm matalamman kaverin kuin tuo tamma. Niin, sukupuoli taitaa olla ainut joka tuossa täsmää.
Taidan kuitenkin mennä tarjoamaan sille leipää.. siinä on jotakin puoleensavetävää.

Lopuksi toinen vanha arkistojen kätköistä löytynyt kuva, lohduttoman harmaasta ja rapaisesta huhtikuusta.
Ex-heppoja, 'Suuri Valkoinen' ( ikävä edelleen..) ja sitä edeltänyt Pläski.

 
Näitä kuvia selatessani ymmärsin arvostaa kaikkea mitä itselle on siunautunut, vaikka olenkin hevoseton tällä hetkellä. Sitä harvemmin pysähtyy ajattelemaan kun on keskellä sitä kaikkea.
Aivan loppuun suuri kasa rakkautta miehelleni, joka tukee minua päättömissäkin päätöksissäni. <3