Odottelua.

Huomasin paljon aikaa kuluneen siitä, kun olen viimeksi käynyt täällä kääntymässä, hups.
Pikaiset kuulumiset olisivat että Randi ja Majken tulevat hyvin toimeen. Reino aristelee hieman kavioitaan nyt maan jäädyttyä; ainahan se on ollut herkkä mutta etenkin nyt. Toivottavasti ei mitään vakavaa meidän Reinohirvellä :)
 Majkenin maha on todella suuri. Istuin sen karsinassa juttelemassa sille jokunen päivä sitten, käsi sen pullistelevalla vatsalla, kun tunsin sisältä tulevan potkun. Sitten oli hiljaista hetken aikaa, niin kauan että ehdin jo epäillä keksineeni koko jutun, mutta silloin se tapahtui uudelleen. Mikä ihana ilon tunne!
 Utareet eivät kuitenkaan näytä vielä ns. valmiilta, eli odotellaan ja odotellaan vain.

 Majken ei ole (vielä) mikään halinalle, mutta olen viime aikoina huomannut että se on paitsi kesyyntynyt myös hyväksynyt minut eri lailla kuin ennen. Eilen sen luona istuessani se laittoi turpansa kämmenelleni ja piti sitä siinä ihan rauhassa, ennen se olisi mahdollisesti tarkistanut onko siinä mitään syötävää ja sitten kääntänyt päänsä pois. Tänään sain koskea sen korvaan, mikä oli täysin mahdotonta pari viikkoa sitten.
 Se on jo vienyt sydämeni, se ryökäle.

Tässä vielä oikein sutjakkaana (ja sileäkarvaisena) reilu kuukausi sitten.

Ja kyllä, otsatukka on juuri noin onneton!

Hyvä hevostelupäivä

 Tänään on tullut hevosteltua oikein pitkän kaavan mukaan, ihanaa!
Aamusta laittamaan Majkenia ja Reinoa ulos, siivoilin tallia ja laitoin kaiken valmiiksi iltaa varten. Sitten ravitallille viemään Randia kävelylenkille, jonka jälkeen ratsastin Pikkusta, piensuokkia. Oli vauhdikas lenkki ja olin yhtä paljon pesun tarpeessa sen jälkeen kuin Pikkunenkin.

Pikkuinen kesällä

 Pikaisen ruokatauon jälkeen kävin ottamassa Reinon ja Majkenin sisälle kun sää muuttui kurjaksi (tiedän etteivät ne sula, mutta..) ja hätyyteltyäni parempaa puoliskoani laitoimme kopin auton perään ja lähdimme hakemaan Randia. Se saa muuttaa samalle tallille kuin Reino ja Majken; puitteet siellä eivät ole korkeatasoiset: ei ole kävelykoneita, hiittisuoria taikka pyöreää rataa, mutta kaipa nuo pienet pulleat ryökäleet pärjäävät ilmankin :) Helpottaa ainakin minun elämääni kovasti jos ei tarvitse ajaa edestakaisin niin monta kertaa päivässä. Ja paras juttu on että täällä on niitä pikkutyttöjä, eli Randi pääsisi hommiin.

 Taluttaessani Randin talliin huomasin heti että Majken tunnisti sen. Reinoa taas harmitti kun sijoitin Randin nurkkakarsinaan, mihin se ei millään lailla yllä. Se kun olisi niin mielellään tehnyt tuttavuutta.
 Laitan tammat huomenna samaan tarhaan, vaikka oikeastaan haluaisin mielummin laittaa Randin Reinon kaveriksi kun se varmasti päätyy sinne ennen pitkää (sitten kuin Majken varsoo). Pelkään vain että Reino 'rikkoo' Randin kun se on niin iso, nuori ja leikkisä vielä, eikä Randi ilmeisesti ole kovinkaan hyvä pitämään puoliaan.
 Täytyy vielä miettiä asiaa yön yli. Reino ei missään nimessä ole paha, mutta painivat ihan eri painoluokissa eikä Randi sitäpaitsi taida edes ehtiä 'alta pois' lyhyine jalkoineen.

Jos metsään haluat..

Kävimme metsälenkillä, pikkuveli Reinolla ja minä Majkenia taluttaen.
 Olen niin kovin ylpeä pikkutammastani: ohitimme yhden käynnissä olevan traktorin, useamman haukkuvan koiran ja meitä tuli yksi maasturi vastaan, ja Majken käyttäytyi todella hyvin. Se on sitten nokkela ja urhea pieni poni! Ottaen huomioon että oli periaatteessa villihevonen vielä reilu kuukausi sitten niin olisin antanut sille anteeksi vaikka olisi vetäissyt pari hernettä nenäänsä.

 Ihan metsän siimeksessä oli ihanan vihreää ja rauhallista ja karvaiset nelivetokaverimme vaikuttivat hyvin tyytyväisiltä. Siellä missä oli mahdollista oikaisimme Majkenin kanssa jotta Pikkuveli ja Reino saisivat mennä pidempää reittiä ja hieman reippaampaa vauhtia - Reino kunnostautui vetämällä sarjan ilopukkeja laukannoston yhteydessä, mutta kuski pysyi hienosti selässä ottaen huomioon että ei ollut ennen sellaista kokenut.

 Reino on sporttisesta ulkomuodostaan huolimatta aika kömpelö eikä jalat nouse kovinkaan korkealle eli sillä sopii harjoitella vaikka pukkilaukkaa :)

Kuvat ovat tällä kertaa vanhoja.

Harmaita hiuksia.

 Koska ajatukseni näiden ponien kanssa oli alunperin niiden 'kesyttäminen' ja myyminen, ja koska Randi osoittautui kaikkea muuta kuin villihevoseksi, niin tarjosin sitä kahdelle nuorelle naiselle jotka etsivät shetlanninponia. He ovat käyneet useamman kerran siihen tutustumassa ja ihastelleet sitä ja sen rauhallista luonnetta yhteen ääneen; laitoin sille hyvin maltillisen hinnan koska pidän ajatuksesta että se ei joutuisi lapsen leluksi ja kaikki vaikuttaa olevan paketissa -- mutta kauppoja ei synny?
 Tiedustelin varovasti millaisella aikataululla ovat liikkeellä, jolloin tuli esille että osto ei välttämättä ole ajankohtainen edes tämän vuoden puolella.
 Mitä siihen sanoisi :)

 Huolestuneena olen myös katsellut Majkenin mahaa. Majken on edelleen liian villi jotta sitä saisi kukaan, etenkään vieras ( = eläinlääkäri ) ultrattua/tutkittua, joten virallisesti ei ole varmaa onko se kantavana.
Oletan kuitenkin että on, sillä sen maha kasvaa niin hurjaa vauhtia että näillä näkymin meille tulee varsa, mutta ei taida tulla sen enempää kesävarsaa kuin kevätvarsaakaan, vaan  kasvun perusteella tämä näyttäisi syntyvän talvihangille mikä tietää aikamoista huolta ja rambambulaa.  Olen jo harkinnut lämpölamppuja karsinaan, ja millaisia 'haalareita' varsalle pitäisi kehitellä. Kasvavalle varsalle niitä saisi varmaan olla seitsemää eri kokoa, vähintään. Jos tätä lukee joku, jolla on kokemusta talvivarsomisesta, niin vinkkejä otetaan vastaan!
 Tietysti on täysin mahdollista että olen väärässä, ja ilman muuta toivon asian olevan niin. Olisi kuitenkin hienoa tietää edes sinnepäin milloin se on astutettu -ja millä. Näistä ulkomaantuonneista kun kuulee aina välillä hurjia huhuja, tammoista joiden varsa on äitinsä kokoinen jo vieroitettaessa..

Tässä se näyttää ihan sopusuhtaiselta, kuvakulma ei paljasta kuinka pahasti pömpöttää ;)

Ensilumi ja ensiratsastus

Ensilumen peittäessä maata lähdimme Kummitytön kanssa tallille Randia hoitamaan.
Ensin kävimme penkomassa vanhoja kätköjäni, etsimässä sitä surullisenkuuluisaa Lätkäsatulaa.
Löytyihän se; pölyn peitossa, osa niiteistä hieman ruostuneina. Sitten kiireen vilkkaa tallille!

Randille satula selkään, tytölle kypärä päähän. Randi ei kovasti näyttänyt välittävän satulasta tai muustakaan hälinästä, joten nostin Kummitytön selkään ja sekin sujui oikein hyvin.

Kipiteltyämme hetken solmin riimunarusta ohjat ja Kummityttö sai ratsastaa ihan itse.
 Randi ei edelleenkään moittinut tilannetta millään lailla, jatkoi vain taapertamistaan tasaiseen tahtiin, eli varmasti ratsastettu joskus 'aiemmassa elämässään'. Tanskassa siis, en nyt pohdi ponien reinkarnaatioita :)

Lopuksi veimme ponin talliin ja harjasimme sitä hetken aikaa.
Uskon että olimme kaikki kolme melko tyytyväisiä päivän saavutuksiin.

Kotiutumista ja toisiimme totuttelua.

Muutama päivä sitten haimme pikkutammat uuteen kotiinsa.
Pienemmän niistä, mustan Randi-tamman jätin samalle tallille jossa olin pitänyt Pätkää, ja kirjavan Majken'in vein Reinon kaveriksi, joten olen huristellut työpaikan, kodin ja kahden tallin välillä- mikä on hivenen väsyttävämpää kuin olin ajatellut. Kovin suloisia tammoja, ja aikamoisia pygmejä. Olin tyystin unohtanut kuinka pieniä shettikset ovatkaan!

 Riimuissa roikkui purkautuneet narunpätkät, (alinna olevassa kuvassa näkyy Majkenin riimussa roikkuva viritys) ja passeissa on numerolaput ( = paikat hevosrekassa). Maahantuontipapereiden mukaan kerralla on tuotu 26 kpl poneja. Enpä tiedä, mutta hieman karulta tuntuu. Toivottavasti ovat kaikki löytäneet huolehtivat kodit vaikka puolivillejä ovat.

 Hyvä uutinen on kuitenkin se, että Randi on ainakin jossain vaiheessa elämäänsä ollut jonkun lemmikkinä, eikä pelkästään varsomiskoneena, sillä vaikka se on hieman arka niin se on todella sympaattinen ja loputtoman kiltti. Hieman hämmentynyt ilme pienellä naamallaan se tekee yhteistyötä parhaansa mukaan joka tilanteessa johon olen sen laittanut tähän mennessä, moni asia on selvästi uusi mutta kaikesta selvitään.
 Ravitallilla onkin hauska nähdä miten muut hevoset suhtautuvat metrin korkuiseen menijään; jotkut suuret ravurit ryntäävät peloissaan pois sen läheisyydestä, toiset taas suhtautuvat siihen kuin varsaan ja eräs naapuritallin suomenhevostamma olisi ominut sen heti omakseen. :)

Randi

 Majken taas on ollut se luvattu villihevonen. Taluttamisesta lähtien kaikki on ollut vaikeaa, mutta edistystäkin tapahtuu niin nopeaan tahtiin (välillä oikein näkee sen hehkulampun pään yllä) että tämä on hyvin palkitsevaa. Tuskin siitä mitään ensiponia koskaan tulee, mutta "kiltti ja toimiva" on enemmän kuin mahdollista.
Hyvin varsamainen käsitellä, ja esim. yllä mainittu taluttamisongelma on juuri siitä kiinni ettei siltä ole koskaan vaadittu yhtään mitään eikä siis tiedä miten talutettaessa pitäisi toimia. Se nojasi koko painollaan taluttajaan ja käveli ihan vinossa, piti sitten riimusta kiinni taikka antoi löysää narua.
 Ratkaisuni kuulostaa todella typerältä, mutta toimi meillä ja tässä tilanteessa; ajattelin että kun kuitenkin on aikuinen poni kyseessä niin kyllähän se hevosten kieltä ymmärtää, ja niin vinkaisin sille oikein kunnolla ja 'peruutin' sitä kohti. Majkenin pienet korvat sojoittivat pystyyn ja sen aivojen raksutuksen saattoi melkein kuulla, ja niin se antoi minulle pyytämääni/vaatimaani tilaa.
 Sadan metrin matkalla jouduin uusimaan temppuni muutamaan otteeseen,  mutta sen jälkeen taluttaminen on sujunut mallikkaasti.
Majken on myös haastava saada tarhassa kiinni,  mistä syystä se näin alkuun joutuu tarhaamaan pienessä tarhassa. Kunhan luottamus löytyy niin pääsee Reinon kanssa yhdessä tilavampaan aitaukseen.

Majken ja Reino.

 Jossain kätköissäni pitäisi olla parikymmentä vuotta vanha ns. lätkäsatula. Ajattelin kaivaa sen esiin ja satuloida Randin, epäilen ettei se tuota minkäänlaisia ongelmia kun on ollut niin kesynoloinen  koko ajan. Nämä ovat kovin kiinnostavia aikoja!

Villihevosia, ja niitä kesyjä.

Puoli vuotta hiljaiseloa ja -tadaa- nyt tulee uutta tekstiä. Kesä oli vain niin kiireinen ettei ehtinyt mitään muuta kuin pakolliset jutut; takana ei ole ainuttakaan rannalla vietettyä päivää tai vastaavaa. Eikä se piha edelleenkään ole valmis...

Paljon on hevosrintamalla tapahtunut mutta yritetäänpä kuroa pahimpia umpeen.

 Pätkäponi ollut minulla helmikuusta asti, ja kentän puuttuessa olen lenkittänyt sitä maastossa samaa lenkkiä toivoen että se tottuisi, mutta täysin maastovarmaa siitä ei saa. Kaikkeen muuhun se on pikkuhiljaa tottunut, mutta se on edelleen haastava ratsastaa maastossa. Silloin kun vapaita tarhoja löytyy ja niitä voi käyttää kentän lailla niin se on hyvin erilainen ratsastaa, keskittyy ja työskentelee, mutta maastossa pelkästään höseltää ja kyttää. Kun kertyy pitkä putki niitä ratsastuskertoja jolloin sitä ei saa etenemään kuin viitisen metriä kerralla ennenkuin se pysähtyy kyttäämään/tekee sivuloikan/jännittyy ihan kivikovaksi niin se alkaa ihan tosissaan syödä motivaatiota. Jokainen tarvitsee pientä onnistumisen tunnetta, edes silloin tällöin.

Pätkä irtohyppäämässä.

 Muuli lähti kasvattajansa luo ja on siellä toiminut mm. lasten ratsuna. Onnellinen loppu!
 Tallinpitäjän eläkeläisruuna lähti vihreämmille laitumille, samaten tallilla kesän majaillut Sporttisuokki.
 Ihan muutama päivä sitten talliin muutti uusi, vasta vieroitettu orivarsa.
 Tallilla oli kesällä myös parin viikon ajan Reino-ruuna, viisivuotias suokki jonka veljeni osti itselleen harrasteratsuksi ja joka sen takia tuli sisäänratsastettavaksi. Reinolla on niin mahtava luonne että kahdessa viikossa saimme sen totutettua satulaan, ratsastajaan, ja uusi omistaja pääsi sillä jopa maastoilemaan ennenkuin vei Reinon kotiinsa. Miksi maailmassa ei ole enempää Reinoja?
 Reinosta tulee varmasti vielä kirjoitettua, olen tiiviisti mukana sen kanssa harrastamassa.

 Ihanan Ison Yrmeän raviura loppui kun se ei enää halunnut kisata. Porukan mukana se juoksi, muttei eväänsä väräyttänyt jos olisi pitänyt kiriä, ja startista palasi hädin tuskin hengästyneenä. Ajelin ja ratsastelin sillä paljon, ja koska se on täysi unelma kaikessa käsittelyssä ja liikkui yllättävän helposti ns. oikein päin ratsastaettaessa niin laitoin oman ponini myyntiin jotta voisin ostaa Ison Yrmeän. Ponin ilmoitusta käytiin katsomassa reilut 800 kertaa, ja yhteydenottoja sain vaikka millä mitalla, mutta niitä katsojia taikka koeratsastajia -edes niitä renkaanpotkijoita- ei ole näkynyt. Turhauttavaa.
 Isoa Yrmeää tuli eräs nainen Etelä-Suomesta saakka kokeilemaan, ja arvatenkin ihastui siihen, joten Iso Yrmeä lähti uuteen kotiin harrasteratsun virkaa täyttämään ja vaikka olen onnellinen sen, sen myyjän ja sen uuden omistajan puolesta niin olen tietysti surullinen kun en saanut ostettua sitä itselleni.

 Iso Yrmeä

 Iso Yrmeän myymisen jälkeen selailin nettiä kovin harmistuneena ja päähänpistona ehdotin yhdelle pikkuponeja myyvälle naiselle vaihtokauppaa, hän saisi Pätkän varusteineen jos antaisi vaihdossa kaksi villihevostaan.

 Niin juuri, villihevostaan. Hänellä on liuta Tanskasta tuotuja isolla laitumella eläneitä metrin korkuisia siitostammoja joita on käsitelty hyvin niukasti. Luultavasti ei koskaan kengitetty tai loimitettu, ja pelkäävät ihmistä eivätkä anna kiinni. Maha roikkuu ja nisistä näkyy että olivat juuri vierotettu varsoistaan kun saapuivat Suomeen. Passit löytyy ja ovat sirutettuja, mutta ovat tilastoja.
 Tummempi on aivan selvä shettis, kirjava taas voisi olla risteytys, tai pelkkä ylikasvanut shettis.
 Ja voivat mahdollisesti olla kantavana.

 Aikamoiseen soppaan olen nenäni pistänyt :)
 Kokemukseni shettiksistä ja niiden risteytyksistä on kuitenkin se, että ovat erittäin erittäin älykkäitä. Ja persoja makealle, joten olen melko varma että ne saa totutettua ihmisiin ja kaikenlaiseen käsittelyyn aika helpolla kunhan käyttää järkeään.
 Tällä hetkellä suunnitelmani on opettaa ne ajolle ja totuttaa ratsastajaan (jos sopivankokoisen, osaavan ratsastajan jostain löydän) ja sitten myydä pois joko ennen tai jälkeen mahdollisen varsomisen.
 Epäilen kuitenkin että jompikumpi tammoista tai niiden ehkä syntyvistä varsoista saattaa olla pysyvämpi tapaus - haikeana vielä muistelen niitä pikkuponeja joita minulla lapsena oli, mainioita karvakorvia ja aina valmiita seikkailuun!
 Niin, haaveilu seis tällä kertaa. Ihan lähipäivinä olisi tarkoitus lähteä suorittamaan vaihtoa; meillä on tuota välimatkaa sen verran että olemme sopineet tapaamisen eräälle raviradalle ja vaihdamme siellä. Nähtäväksi jää, saammeko tammoja lastattua (ja saako myyjä niitä ylipäätäänsä traileriin jotta pääsee tapaamispaikalle). Kuullemma niitä kuitenkin pystyy taluttamaan kunhan ne on ensin saanut kiinni. ;)