Olen pysynyt poissa bloggerista viime aikoina kun on ollut kovasti murheita ja olen tietänyt ettei niitä pitäisi julkisesti puida - mitä varmasti tekisin jos vihaisena ja kiihtyneenä istuisin alas kirjoittamaan.
Nyt tilanne on jo melkein hallinnassa tältä erää ja näin varovasti voisi sanoa että eläkeläisponin ylläpitokoti ei ollutkaan niin hyvä kun miltä se alkuun vaikutti. Tästä saisi aika likaisen jutun, mutta tyydyn kertomaan että sopimus on purettu ja koska meillä kotitalli tyhjillään tällä hetkellä olen hädissäni etsinyt uutta tallipaikkaa joka olisi sopivan lähellä. Haen ponin heti kun vain pystyn, en odota irtisanomisaikaa loppuun.
Kumma kun vuoden ympäri ruokakauppojen ilmoitustauluilla roikkuu lappuja joissa tarjotaan vapaita karsina- ja pihattopaikkoja, mutta kun niitä tarvitsisi niin ei ole ilmoituksen ilmoitusta.
Löysin vihdoin ratkaisun, tai jotain sinne päin, mutta se olisi ajankohtaista vasta viikon päästä. Harmaannuin jo kovaa vauhtia kun pikkuveli sanoi varovasti että "tiedän ettet halua pitää sitä ponia yksin viikkoakaan, eivätkä nämä ole hevosia, mutta jos sen yhden väliviikon pärjäisi vuohien seuralla niin voisin laittaa vuohitalliin tilapäiskarsinan".
Sekin olisi ponin tilanteeseen nähden niin iso parannus että uskon tekeväni näin.
Loppujen lopuksi on kyse vain viikosta, onneksi.
Ei ole tarkoitus olla tällaista, vaikka tämä hymyillyttääkin. Ovat kyllä ihan erillään!
Googlesta löysin:
Mieheni on viime aikoina työn merkeissä matkustellut todella paljon.
Olen ihminen joka viihtyy mainiosti yksin, mutta välillä liikaa on liikaa. Eilen illalla pikkuveli soitti extempore että ovat kavereiden kanssa ajelulla, voisivatko tulla kylään vaikka oli jo melko myöhä?
Mikäs siinä- olin vasta siivonnut, sytyttänyt tuikkuja lyhtyihin ja takkaan valkean, parempaa ajankohtaa yllätysvieraille ei taida ollakkaan!
Mainion pikkuveljen seurassa oli tietysti autontäydeltä väkeä, myös eräs poika
(no, kai se yli parikymppisenä, itsenäisesti asuvana ja oman firman pyörittäjänä olisi jo mies)
samalta kylältä kuin minä olen kotoisin. Niin pienestä kylästä tullessa olemme melkein sukulaisia vaikkemme todellisuudessa ole sukua ollenkaan - Tarkoitan tällä sitä, että toisen on tuntenut lapsesta asti ja tietää tarkalleen mikä tämä on miehiään..mahdollisimman hankalasti kerrottuna!
No joka tapauksessa hän on erittäin hyvä ihminen ja olin aikoinaan onnellinen kun hän löysi ihanan tyttöystävän; mahdottoman nätin, ystävällisen -ja vielä hevosihmisen. :) Heh.
Olen palanut halusta tutustua tähän tyttöön, tässä lähietäisyydellä kun meitä ratsupuolen ihmisiä om loppujen lopuksi aika harvassa ja olisi niin mielettömän kivaa puntaroida tätä harrastusta jonkun kanssa joka 'oikeasti' ymmärtää, mutta olemme tavanneet harvoin eikä syvällisempiin keskusteluihin ole ollut aikaa.
Eilen hän kuitenkin tuli meille viettämään iltaa ja poikien katsoessa rallia saimme puhua hevoshommia ihan rauhassa. Ai että kuinka antoisa ilta!
Olen muutamaan otteeseen yrittänyt ilmoitella netissä olisiko lähiseuduilla tallia jossa saisi käydä auttelemassa nyt ollessani hevoseton mutten ollut saanut ainuttakaan vastausta. Nyt tämä tyttö, kutsuisimmeko häntä vaikka M'ksi, kysyi olisiko minulla aikaa käydä hänen kanssaan tallilla joskus, ja että siellä on suokki jota ei ole omistajan ajanpuutteen takia liikutettu puoleen vuoteen joten apu olisi varmasti tervetullutta. Ihanaa!
Suunnittelimme jo ratsastusretkiä ensi kesälle ja minneköhän saisimme luvan rakentaa maastoesteitä..
Lisää vuohia hevostelemassa:
Eli monin tavoin hyvin positiiviset tunnelmat tänään, vaikka muutama päivä sitten yrittäessäni saada jotain ratkaisua tähän poniasiaan ajattelin jo saavani mahahaavan ja heräilin öisin murehtimaan ponin kohtaloa.
Kaikella on tarkoituksensa joten kyllä kaikki järjestyy.
Vielä kun käyn hakemassa aviomiehen juna-asemalta niin tilanne paranee entisestään! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti