Säästöpossun lahtaus, rakkautta ja suolakurkkuja

  Lauantaina piti lähteä hurjan pitkälle koeratsastusreissulle ja olin kysellyt joka kysymyksen joka tuli mieleen, tarkistanut kaikki tärkeät tiedot vähintään kaksi kertaa. Omistajan kertoman mukaan (tuettuna pitkän kilpailu-listan kera) hevosen piti olla täysi herrasmies, hyväkäytöksinen ja tottunut matkustamaan. Täydellisen maastovarma, liikennevarma ja niin edelleen. Nuorehkokin vielä.
 Ainut asia joka ei täsmännyt toivomuslistani kanssa oli sukupuoli, ruuna. Mutta koska kaikki muu oli enemmän kuin olin toivonut niin mikäs siinä - olin niin varma tästä unelmahevosesta että olin tyhjentänyt säästöpossun, nostanut loput rahat jo valmiiksi ja aikomus oli ilman muuta lähteä kuljetuskopin kera.

 Olen aina ollut aika maanläheinen ja vastoinkäymisten sattuessa olen yleensä noussut aika nopeasti, sillä olen taipuvainen ajattelemaan että kaikella on tarkoituksensa. Jos joku ostaa unelmahevosesi nenäsi edestä niin tietysti se harmittaa, mutta ehkä se ei loppujen lopuksi ollut sinulle se paras mahdollinen hevonen, tai ehkä se toinen ihminen ansaitsi sen sinua enemmän, tai mitä tahansa muuta.
Esim. raskasta eroa läpikäydessä tuska voi tuntua loputtomalta, mutta ehkä sen läpikäyminen on tärkeää jotain tulevaisuudessa odottavaa koettelemusta ajatellen. Ehkä sitä seuraavalla kerralla tekee jotakin toisin tai ymmärtää paremmin jotain muuta ihmistä ja hänen tuskaansa. 
 Kaikella on tarkoituksensa, olen ehdottoman varma siitä.

 Kun rakkaani hätääntyneenä kertoi laskeneensa jotain väärin ja meillä olevan rakennusprojektin budjetissa kahden työmiehen palkan kokoinen vaje, kävin hakemassa Unelmalaatikkoni hevosrahoineen ja ojensin sen miehelleni.
 Niin, olisihan sitä voinut käydä pankissa hakemassa lisää lainaa mutta se olisi ollut aika typerää kun rahaa löytyi kotoakin. Ja rakennusprojekti kun on meidän yhteinen..
 Mutta tuntuihan se surulliselta, mieskin nauroi silmät kosteana että tuntuu ihan pahalta kun olen kituuttanut ja säästänyt niin kauan enkä ole hanninut ostaa itselleni mitään turhaa niin nyt ne rahat sitten häviävät silmänräpäyksessä.. Mutta kai tälläkin oli joku tarkoitus.
No, rakentaminen on aivan loppusuoralla ja kulta alkaa sitten säästämään hevosrahaa kanssani jotta päästäisiin pian takaisin samoihin lukuihin.
 Hevonen kuitenkin jäi harmittamaan, mistä noin upean  ilmestyksen (tuolla luonteella varustettuna) muka löytäisi toisen kerran?

 Unelmalaatikkooni muuten jäi muutama satanen, ja mieheni kannustamana tilasin vihdoin ne ratsastussaappaat joita olen jo jonkin aikaa katsellut mutten hanninut ostaa.. Eivät ole merkkikamaa, mutta miellyttävät ainakin minun silmääni!

----------------------------------

 Töissä tuli kasapäin pieniä kakkoslaadun kurkkuja, niin mutkaisia etteivät edes mahtuneet koneeseen joka kiristää muovikalvon kurkkujen päälle. Niinpä työnantaja pyysi minua poimimaan taimista pois kaikki koukkuiset kurkunalut, ja lopuksi minulla oli iso laatikollinen sormenpaksuisia pikkukurkkuja ja jonkun verran hieman isompiakin. Ne olisivat menneet kompostoitavaksi, joten otin niistä kaksi kiloa kotiin tehdäkseni etikkakurkkuja.
 En ollut ennen tehnyt moisia, mutta se olikin helppoa.
Ja maku oli yllättävän hyvä!

Tein sekä viipaleina että kokonaisina säilöttyjä pikkukurkkuja.

Nämä purkit eivät ole aivan parhaita tähän tehtävään -suosittelen kunnollisia purkkeja jos haluaa niiden säilyvän hyvin- mutta nämä olivat niin nättejä että tein muutaman purkin sellaisia 'hetisyötäviä'..
Purkit löysin eräästä halvan tavaran marketista puolivahingossa.

Resepti:

* 1 kg kurkkuja

 

* Mausteet:

10 mustaherukanlehteä

2 tillinoksaa

2 cm:n pala tuoretta piparjuurta lastuina

1/2 rkl kokonaisten pippureiden sekoitusta (musta-valko-rosé)

*Mausteliemi:

6 dl vettä

2 1/2 dl väkiviinaetikkaa

1 1/2 dl sokeria

2 rkl suolaa

1 tl sinapinsiemeniä

1 tl kokonaisia neilikoita

Pese kurkut, viipaloi.

Lado kurkut ja mausteet puhtaisiin (kuumennettuihin/keitettyihin) purkkeihin.

Kiehauta mausteliemi ja kaada se kurkkujen päälle.

Jäähdytä, sulje kannet ja säilytä viileässä. Anna maustua vähintään viikko.

-----------------------------------

Kameraani kaipailen edelleen.
Veli tuli kotiin Ameriikoista ihan muutama päivä sitten, en ole viitsinyt hoputtaa häntä.
He kävivät mm. Grand Canyonissa ratsastamassa ja pikkuveli kertoi asian joka on vaivannut mieltäni todella kipeästi siitä lähtien - intiaanimies (onkohan tuo poliittisesti korrektia, vai pitääkö sanoa alkuasukas?) johon he tutustuivat kertoi että hevoset eivät maksa paljon mitään siellä, etenkään tähän vuodenaikaan kun aurinko on porottanut ruohon ruskeaksi poroksi ja heinä maksaa maltaita.

Normihevosen hinnat kuullemma liikkuivat 20-50 dollarin välillä. Luulin kuulleeni väärin, mutta juttu jatkui; tämä herrasmies oli pari viikkoa sitten ostanut 7 vuotiaan puhdasrotuisen paperillisen arabiruunan kympillä. (Ten dollars.)
Yritän edelleen sulattaa/hahmottaa tätä asiaa.

(Terveisin hän, joka säästettyään rahaa yli puoli vuotta on edelleen hevoseton, ja nyt myös rahaton.)