perjantai 10. elokuuta 2012

Yllätys yllätys

 Aviomiehen tuella ja kannustuksella olen nyt keränyt varastoon jaksamista (appiukon  kanssa hevosista tappelua varten .. noh, oikeastaan kaikista tallia koskevista asioista tappelua varten) ja suunnittelin jo kovaa vauhtia lähteväni koeratsastamaan erästä suomenhevosta huomenna, kun ruokaillessa huomasin  mieheni myhäilevän erittäin tyytyväisenä itseensä.
-Kai sinä olet pakannut?
-Pakannut?!?
-Niin, huomenaamuna lähdetään.

 On ollut puhetta jo pidemmän aikaa että tänäkin kesänä lähdemme perinteeksi muodostuneelle Norjanreissulle, mutta on koko ajan näyttänyt siltä ettei aikataulu anna periksi emmekä voi olla molemmat reissussa samaan aikaan.

Toivon mukaan kävisimme Langedragissa ("TVstä tuttu") ja jos aikataulu antaa myöten toivon pääseväni heidän viiden tunnin vuonohevos-vaellukselle jylhiin maisemiin.. Ai että.

Tänä kesänä alla on -kuten viime vuonna- asuntoauto, kuitenkin paras reissu kautta aikojen taisi olla se ensimmäinen; rahattomina ja vastarakastuneina kurvailimme Norjaan ruosteisella pakettiautolla jossa sopi myös nukkua..
Ensimmäinen reissu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti