lauantai 4. elokuuta 2012

Ironiaa.

Heräsin viiden maissa tänä aamuna.
Ehdin jo nousta, mutta muistin sitten ettei minulla ole mitään syytä kiirehtiä - olen hevoseton ensimmäistä kertaa sitten yhdentoista vuoden ikää. Tämä tarkoittaa myös lomaa appiukostani, mikä tulee tarpeeseen.
 Täytin kissan ruokakupin ja sipsuttelin takaisin kultani viereen.

Näkymä takaterassilta

Heräsin uudelleen puoli kahdeksalta vastakeitetyn kahvin tuoksuun mieheni tullessa makuuhuoneeseen. Hän sanoi 'en haluaisi herättää sinua vielä, mutta minun on kerrottava sinulle että isäni häärää tuossa ulkona, ettet sitten järkyty noustessasi.'
Yhtäkkiä ilmassa olikin palaneen käry, mutta se taisi tulla minun hermoistani.

Niin, appiukko tuli pyytämättä auttamaan (lue diktaattorimaiseksi työnjohtajaksi) autotallin rakentamisen kanssa ja minä pysyttelen sisätiloissa ettei minun tarvitsisi pilata ensimmäistä lomapäivääni. Ah tätä ironiaa, juuri kun ajattelin saavani edes pari päivää lepoa hänestä..
------------------------------

(Tuosta 'takapihakuvasta' -joka tosin on talomme vieressä olevaa peltoa- näkee valitettavan hyvin mikä kameraani vaivaa. Aamulla oli sumuista , mutta puhun noista tummista pölypartikkeleista jotka kummittelevat kameran sisällä.)
----------------------------

 Veimme eilen ponin ylläpitokotiinsa.
Lastasin sen loimet,harjat, tutut rehut ym. varusteet kuljetuskoppiin, ripustin heinäverkon vaikka matka oli niin lyhyt. Olisi ehkä tuntunut hiukan paremmalta jos ponia olisi saanut lastata hetken, mutta hyvätapaisena ja omistajansa silmäteränä se meni reippaasti traileriin; jopa niin reippaasti etten ollut ehtiä mukaan.
 Uudella tallilla vein ponin karsinaan, selitin vielä vähän ruokkimisesta ja silitettyäni murustani vielä kerran allekirjoitimme toistaiseksi voimassa olevan ylläpitosopimuksen ja lähdimme kotiin.

Autossa sitten tuli -niin tyhmältä kun se kuulostaakin- itku.
 Mies taputti päätäni: Älä itke, jos sitä ei hoideta kunnolla niin haetaan se takaisin.
En kuitenkaan pelkää ponia kohdeltavan huonosti, ylläpitoon ottaja vaikuttaa todella hyväsydämiseltä ja omistautuneelta, lähinnä tämä oman murun luovuttaminen jollekin muulle hoidettavaksi sattuu.

Vanha kuva, pikkusisko ja ponimuru maastolenkillä pari vuotta sitten
Kohti uusia aikoja.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti