Pusken läpi viimeisiä työpäiviä ennen kesäloman toista puolikasta.
Onhan töissä kiva olla, mutta jo ajatus lomasta hävittää tehokkaasti viimeisetkin motivaation rippeet!
Olen hieman myrtynyt kun en ole edes saanut soitettua yhdestä hevosesta josta olen jonkinverran kiinnostunut; itse asiassa heppajutuissa on ollut paljon 'mahdollisia' mutta hyvin vähän actionia. Pidän ykkösvaihtoehtoni vielä anonyyminä, mutta halusin kertoa kiinnostavasta huhusta jonka kuulin joku päivä sitten.
Ajan joka päivä työmatkalla erään tallin ohi. Sen pihassa seisoo yksinäinen suomenhevosruuna, pullea liinakko joka on nätti kuin sika pienenä. Hevosen kanssa en ole koskaan ollut missään tekemisissä, mutta pikkutyttönä kävin kaverini kanssa kyseisellä tallilla hoitamassa hevosia, ja yksi niistä hoitohevosista on tämän ruunan emä.
Hevosella tuskin on koskaan ratsastettu, mutta omistajan tuntien se toimii kaikessa työajossa; omistaja hakee heinät ladosta kilometrien päästä hevosella vuoden ympäri. Teki myös nuoruudessani metsätöitä hevosilla.
Tämä
kuva ei ole omani eikä ole otettu kyseisestä hevosesta; lainasin erään virtuaalitallin sivuilta, koska se on tismalleen saman näköinen kuonopilkkua lukuunottamatta.
Vuosia sitten omistajan perhettä kohtasi hirveä tragedia ja hevosmäärä on pikkuhiljaa laskenut, epäilen ettei omistaja tahdo murheen keskellä oikein jaksaa / näe hevosteluun enää mitään syytä. Jäljelle on jäänyt vain tämä ruuna. Nyt huhu kertoo omistajan puhuneen viimeisenkin hevosen laittamisesta teuraaksi kun sille ei enää oikein ole hommia, ja se alkaa olla aika vanha.
Tarkistin hevosen iän (hyvä heppa-järjestelmä!) eikä se ole kuin 16v. Mielestäni siis keski-ikäinen, kun on suomenhevonen, ehjä joka paikasta eikä ole kovinkaan kuluttavaa elämää elänyt.
Päässä muhii heti ajatus: entä jos tarjoaisin sille paikan meiltä, saisi olla harraste- ja seuraheppana ( -niin, kunhan löydän itselleni ratsun jolle se saisi olla seurana..)? Toisaalta omistaja on sellainen vanhankansan mies ettei hänelle mennä paukauttamaan 'Voisin ostaa hevosesi', vaan asia pitää esittää kierrellen ja kaarrellen ja mutkan takaa jotta hän ehtii tottua ajatukseen.
Katsotaan miten viidakkorumpu toimii, vinkkasin hänen tuttavalleen että meillä olisi tallipaikkoja ja harraste/seurahevonen etsinnässä. (joka saa olla 'vanha'kin).
----------------------------
Mysteeritamma on jostain syystä kovasti kiintynyt minuun. Muistutan varmasti jotain ihmistä sen menneisyydestä, en osaa muulla tavalla selittää sen luottamusta ja kiintymystä.
Otimme ne sisälle eräänä päivänä kun oli sietämättömän kuuma ja paarmat vaivasivat, ja se otti nokoset viileässä karsinassa minun häärätessä tallissa.
Menin karsinaan istumaan sen viereen ja rupattelin sille, ja se vain makasi ihan rauhassa paikoillaan häiriintymättä ollenkaan. Jotenkin liikuttavaa.
Toivottavasti sen tulevaisuus olisi valoisa, vaikka nyt juuri näyttääkin pilviseltä.
Ai niin, selvitin sen omistajan kaikkien hevosten tiedot eikä siellä ollut kuin yksi jonka tuntomerkit täsmäsivät Mysteeritammaan, joten mysteeri on ratkaistu ja tammalla on nykyään sekä nimi että ikä (6 v.).
------------------
Odottamaton käänne tuli tässä minun muka etsiessä hevosta ja laajentaessa harrastustani - yllättäen minusta tulee hevoseton, vai pitäisikö sanoa poniton.
Appiukkoni on todella vaikea ihminen.
Hänen suustaan ei koskaan tule ehjää positiivista lausetta, mutta sieltä suoltaa senkin edestä marinaa siitä kuinka kaikki tekevät kaiken väärin. Kukaan ei osaa mitään, ymmärrä mitään, kaikki on pelkkää p***aa.
Hän uskoo itse olevansa niin täydellinen että hän voi sekaantua toisten ihmisten (jopa yksityisiin) asioihin ja kertoa heille kuinka heidän pitäisi tehdä. Mielestään hän ei koskaan tee mitään väärää eikä ymmärrä miksi ihmiset suuttuvat hänelle kun hän käy haukkumassa heitä turhiksi, laiskoiksi, p***iaisiksi tai muuta vastaavaa.
En tiedä, mutta tuntuu siltä että jos googlaisi sanan Narsisti niin hän istuisi siellä odottamassa ruudun takana.
Olemme tapelleet kaikesta mahdollisesta vuosien mittaan, muun muuassa oikeudesta yksityisyyteen.
Hänen oli tavattoman vaikea ymmärtää että meidän asunto ei ole sama asunto kuin hänen asunto. Että meidän koira ei ole hänen koira.. Minun poni on ollut kaikesta vaikein asia, sillä mielestään hän tietää kaiken hevosista eikä minulla ole sananvaltaa eikä ymmärrystä ollenkaan.
Edes eläinlääkärin lausunto ponini tarvitsemasta erityisruokavaliosta ei merkinnyt mitään, sillä hänhän tietää paremmin kun me tytöntylleröt. (naispuolinen eläinlääkäri)
Joudun pelkäämään ponini teveyden puolesta kun heti selän kääntäessäni hän ruokkii sitä millä itse haluaa -jopa ruokintakertojen välissä-, ja ajan mittaan tämä on melko kuluttavaa.
Mainiolle ponille olen kuitenkin luvannut stressittömät eläkepäivät oloneuvoksena (mistä myös on ollut huutoa - poni kituu jos sillä ei tehdä mitään!) ja sanani aion pitää.
Niin kauan kun se on elämäniloinen, kivuton ja liikkuu puhtaasti, se saa olla eläkkeellä. Eri asia sitten jos sitä sattuisi tai sen touhukas luonne muuttuisi välinpitämättömäksi.
2010
Taas yhden solvauksia täynnä olleen päivän jälkeen palasin kotiin ymmärtämättä miksi ponilla pitäisi muka olla joku päämäärä (se on kilpailunsa kilpaillut eikä enää palaa radoille) ollakseen onnellinen?
Ja miksi ponin, jolla ei "tee mitään" pitäminen on appiukon mielestä rääkkäystä; mielestäni stressitön elämä kokopäivätarhauksineen, laumatovereineen ja yöt omassa karsinassa ilman minkäänlaisia vaatimuksia on eläkeponin kannalta mainio juttu.
Sitä ei ole unohdettu minnekkään tallin taakse tai laiminlyöty vaikka se onkin ikääntynyt, se on yhä maailman paras poni ja rakkain kaikista vaikka onkin siirtynyt käytöstä eläkkeelle.
Jokatapauksessa sanoin miehelleni etten tiedä kuinka kauan jaksan tätä enää. Olen odottanut kuin kuuta nousevaa sitä päivää kun appiukko täyttää lupauksensa ja lopettaa hevosten pidon, silloin tallista tulee taas se miellyttävä paikka joka sen kuuluukin olla, mutta aika kuluu eikä loppua näy ja minä olen pian kulunut pelkäksi varjoksi kaikista haukuista ja riidoista.
Samassa sain kuulla että naapurikylässä tyttö etsii epätoivoisesti ylläpitoon seuraponia hevoselleen jolta on laumatoverit muuttamassa pois. Otin yhteyttä ja tyttö oli oikein miellyttävän oloinen, hevonen näytti hyvin hoidetulta ja talli läpäisi tarkastukseni.
Pari päivää sitten tyttö kävi vastavierailulla ja ihastui poniin (kuten tiesin tapahtuvan; ponin luonne on niin mahtava!) joten huomenna olisi suunnitelmissa kuskata poni uudelle tallille. Välimatkaa on parikymmentä hassua kilometriä joten voin käydä tervehtimässä vaikka joka päivä.
Olisiko nyt aika olla onnellinen?
